Kuninkaantie

Kuninkaantie on yksi kauneimmista pyöräily- ja autoilureiteistä Etelä-Suomessa. Sen varrella sijaitsevat keskiaikaiset kirkot, upeat kartanot, maalaukselliset ruukit sekä viehättävät satamakaupungit kertovat tien vanhasta historiasta. Tule vaeltamaan historiallista reittiä!

Tule Raaseporiin kuin kuningas, Kuninkaantietä! Kuninkaantie on kulkenut jo 1300-luvulla Norjan Bergenistä Osloon ja sieltä Ruotsin halki Tukholman kautta Suomeen Maarianhaminaan. Sieltä matka jatkui saariston kautta Turkuun ja Etelä-Suomen halki Venäjälle Viipuriin ja Pietariin saakka. Kuninkaat ja heidän kuriirinsa, piispat ja porvarit, taiteilijat sekä armeijat ovat kulkeneet tietä, joka on oletettavasti rakennettu Turun ja Viipurin linnojen väliseksi ratsupoluksi. Myöhemmin tie toimi vanhana postitienä. Reitti kulki kylästä kylään ja matkan varrelle rakentuikin kartanoita, maatiloja, majataloja, krouveja ja kestikievareita, joissa matkalaisten oli mahdollista yöpyä ja ruokailla.

Raaseporissa Kuninkaantie kulkee Turusta tultaessa Tenholan kautta kohti Pohjaa. Pohja oli aikoinaan tärkeä solmukohta, jossa oli monia kartanoita, ruukkeja, kestikievareita, satamia ja vartiovuori. Pohjan kirkonkylästä tie vie Fiskarsin Ruukkiin, joka on tänä päivänä yksi Raaseporin suosituimmista matkailukohteista.

Pohjan kirkon jälkeen Kuninkaantie kulkee Billnäsin ruukin halki pitkin Mustionjoen rantaa. Karjaan Kroggårdin kohdalla tie haarautuu pohjoiseen ja eteläiseen osaan. Pohjoinen Kuninkaantie kulkee Mustion kautta Lohjalle ja Siuntioon, kun taas eteläistä haaraa pitkin pääsee Tammisaareen ja Raaseporin linnanraunioille. Linnalta tie jatkuu Fagervikin ja Inkoon kautta Siuntioon, jossa pohjoisen ja etelän reitit taas yhdistyvät.

Lue lisää Kuninkaantiestä: kuninkaantie.info