4.11.2024 / Pia Ewalds

Raasepori on mitä mainioin pakopaikka, jos olet saanut tarpeeksesi hälyisistä ostoskeskuksista ja joulukiireestä. Täällä voit virittäytyä vanhanajan joulutunnelmaan upeissa historiallisissa kulttuurimaisemissa ja hoitaa joulun valmistelut viihtyisissä kaupunginosissamme ja kylissämme. Esimerkiksi Tammisaaren puutaloidylli ja palkittu Fiskarsin Ruukki ovat kuin entisajan joulukorteista. Täällä voi ihailla kodikkaita jouluikkunoita ja kävellä vanhojen talojen reunustamia kujia ja katuja pitkin. Kierrosten välillä voit käydä haukkaamassa maistuvia herkkuja alueemme ravintoloissa ja kahviloissa.

Fiskarsin ja Billnäsin ruukkien joulu

Raaseporin pienistä putiikeista löydät persoonallisia ja laadukkaita joululahjoja pukin konttiin. Etenkin moneen kertaan palkitun Fiskarsin Ruukista löydät upeita lahjoja sekä kivoja tapahtumia.

Ruukkikylän puodeista voit ostaa mm. paikallisesti tuotettuja lahjoja, kuten designesineitä, monenlaisia käsitöitä ja taidetta. Desicon kynttilätehtaalta saat kauniinvärisiä, kotimaisia kynttilöitä kotiinvietäväksi tai lahjaksi.

Suosittelemme myös Fiskarsin museota, Karin Widnäsin keraamiikkamuseo KWUM:in talvinäyttelyä ja paikallisia herkkuja ruukkikylän ravintoloissa ja kahviloissa. Jos haluat lisää ohjelmaa, voit esimerkiksi osallistua Fiskarsin juomatuottajien maistelukierrokselle tai varata lasinpuhalluskurssin Bianco Blue-lasipajalta. Poikkea myös jouluisessa Billnäsissä ja ilahduta suklaan ystäviä ihanilla käsintehdyillä lahjoilla esim. Billnäsin suklaatehtaalta.

Matkusta jouluisiin ruukkeihin Bosse-bussilla! Pääset Fiskarsin ruukkialueelle paikallisbussilla, joka lähtee Karjaan matkakeskuksen bussiterminaalin laiturista 1. Bussi kulkee myös Billnäsin ruukin kautta, jossa voit hypätä kyydistä ja nauttia maagisesta joulutunnelmasta. Suunnittele matkasi reittioppaan avulla.

Fiskarsin ruukkiin on myös mahdollista matkustaa Helsingistä suoraan joulubussilla viitenä lauantaina alkaen 23.11.2024. Tarkempia tietoja täältä.

Tammisaaren joulu

Tammisaaren idyllinen keskusta on kätevän kokoinen paikka, jossa Suomen vanhin kävelykatu, eli Kuninkaankatu, tarjoaa kivoja ostosmahdollisuuksia. Raatihuoneentorin toripäivät ovat keskiviikkoisin ja lauantaisin klo 10-14. Myös torin laidalla ja käveykadun varrelta löydät kivoja kahviloita, kuten Carl de Mumma, Café Schjerfbeck, Cafferie sekä Wi-Box. Café Gamla Stan tarjoaa aitoa vanhanaikaista joulutunnelmaa viihtyisässä 1700-luvun kahvilatuvassa, jossa on tarjolla paljon kotitekoisia herkkuja. Piipahda myös uudessa, upeassa, palkitussa museossa Chappessa, aivan torin laidalla.

Astu joulutunnelmaan 27. marraskuuta, kun Helsingistä järjestetään suora bussikuljetus Chappeen! Lähtö Kiasmasta klo 16:30 ja paluu klo 20. Varaa bussilippusi täältä.

Joka päivä 1.-24.12. avataan uusi jouluikkuna jossain Tammisaaren Vanhan kaupungin ihastuttavissa taloissa joulua odotellessa.

Jos satut viettämään joulua Tammisaaressa voit välipäivinä lähteä kinkunsulatuskävelylle aluemme puistoihin ja metsiin tai vaikkapa elokuviin retroleffateattereihimme. Suomen vanhin, edelleen toiminnassa oleva elokuvateatteri, eli Bio Forum löytyy Tammisaaresta ja funkistyylinen Bio Pallas löytyy Karjaalta.

Tunnelmalliset joulumarkkinat

Raasepori on niin laaja paikkakunta ja tapahtumien kirjo suuri. Marraskuun loppupuolella ympäri kaupunkia järjestetään tunnellmallisia joulumarkkinoita. Yleisön kestosuosikkeja ovat muun muassa Vanhanajan Joulumarkkinat Tammisaaressa ja Fiskarsin Joulumarkkinat. Koe joulun tunnelmaa pienillä ja suurilla markkinoilla, löydä käsintehtyjä joululahjoja ja täytä vatsasi paikallisilla herkuilla.

Raaseporin muut joulutapahtumat ja -perinteet

Varmin tapa löytää joulurauha on istahtaa historiallisen kirkon penkkiin ja nauttia joulutunnelmasta Raaseporin kauniissa, vanhoissa kirkoissa . Joulun aikaan kirkoissamme voi nauttia tunnelmallisista joulukonserteista. Ajankohtaista tietoa kirkoista löytyy Raaseporin seurakuntayhtymän verkkosivuilta.

Jouluun liittyvät tapahtumat löydät -> Raaseporin tapahtumakalenterista, sekä Joulumarkkinat ja -tapahtumat 2024, käy säännöllisesti kurkkaamassa tarjontaa, sillä kalenteri päivittyy jatkuvasti!

Tunnelmallista joulunodotusta!


22.11.2023 / Pia Ewalds

Visit Raasepori on osana We Speak Gay-yhteisöä yrityskumppaneina. Viestimällä sateenkaariystävällisyydestä lisäämme sateenkaari-ihmisten turvallisuuden tunnetta ja osallisuutta. Haluamme että jokainen voi tulla Raaseporiin sellaisena kuin on.

Tänä päivänä yritykset, yhteisöt ja tapahtumat viestivät vastuullisuudesta, mutta vastuullisuusviestintä keskittyy hyvin usein ympäristövastuullisuuteen. Teot ja viestintä, jolla edistetään moninaisuutta ja inklusiivisuutta ja luodaan turvallisempia tiloja ja tapahtumia, ovat sosiaalisen vastuun kantamista.

Tämän vuoksi Visit Raasepori on osana We Speak Gay-yhteisöä yrityskumppaneina. We Speak Gay-yhteisön perustaja, sateenkaarimatkailun ja -viestinnän asiantuntija, Hannu Medina perehdytti meidät äskettäin aiheeseen. Sateenkaari-ihmisillä viitataan seksuaali- ja sukupuoli-vähemmistöihin, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen.

Viestimällä sateenkaariystävällisyydestä lisäämme sateenkaari-inklusiivisuutta ja sateenkaari-ihmisten turvallisuuden tunnetta ja osallisuutta. Tämä on hyvä nostaa esille konkreettisena tekona osana sosiaalisen vastuun viestintää. Kyseessä on globaalisti vainottu ja marginaalissa elävä kohderyhmä, jolta puuttuvat ihmisoikeudet suurimmassa osassa maailman maita ja myös Suomessa on vielä tehtävää olosuhteiden parantamiseksi.

Miksi We Speak Gay?

Joka kolmannessa maailman maassa homoseksuaalisuus on edelleen kriminalisoitu ja suurimmassa osassa maailman maita se ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Tasa-arvo-arvoinen avioliittolaki on voimassa vain reilussa 30 maassa ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet toteutuvat vielä harvemmassa maassa. 92% suomalaisista sateenkaari-ihmisistä kokee, että ei voi olla täysin oma itsensä työelämässä (EUn perusoikeusvirasto 2019) Kaikki tämä vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja aiheuttaa sen, että sateenkaari-ihmiset joutuvat pohtimaan homofobiaa ja transfobiaa: sitä miten ihmiset yrityksessä tai matkakohteessa suhtautuvat heihin.

Sateenkaariviestinnän avulla voidaan lisätä sateenkaarimatkailijoiden turvallisuuden tunnetta ja vähentää matkailu/vähemmistöstressiä ja siten tehdä kohteesta houkuttelevampi sateenkaarimatkailijoille.

Matkakohde tai yritys viestii selkeästi ja näkyvästi sanoin, kuvin ja/tai symbolein, että sateenkaarimatkailijat ovat turvallisesti tervetulleita destinaatioon, yritykseen, tapahtumaan. Sateenkaarimatkailija tekee päätöksensä tämän viestinnän tai tiedon perusteella.

Sateenkaarimatkailijat matkustavat keskimääräistä enemmän, matkustavat ympärivuotisesti ja kuluttavat kohteessa keskimääräistä enemmän rahaa. Syynä ovat keskimääräistä korkeampi koulutus- ja tulotaso sekä se, että matkustaa, jotta voi olla oma itsensä jossain muualla.

We Speak Gay-viestintä on myös arvoviestintää, jonka yhteydessä voidaan tuoda esille yrityksen tai alueen arvomaailmaa ja puhua sitoutumisesta tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen viestintään ja yrityskulttuuriin. Voidaan tehdä sekä yrityksen sisäistä viestintää että myös sidosryhmille kuten toimittajat, media ja asiakkaat. Vastuu tasa-arvosta ja sukupuolten yhdenvertaisuudesta sekä niiden toteutumisesta kuuluu kaikille, myös matkailussa. Haluamme että jokainen voi tulla Raaseporiin sellaisena kuin on.

Artikkeli on Visit Hangon tekemästä yhteisestä lehdistötiedotteesta.