Mustio 

Mustio on Raaseporin itäisin kylä. Täällä on ollut asutusta kivikaudesta lähtien ja Suomen ensimmäinen rautatehdas perustettiin Mustioon 1561 kuningas Kustaa Vaasan toimesta. Mustio yhdistettiin Karjaan kuntaan vuonna 1929. Mustion Ruukkiin kuuluu Mustion Linna, joka on alueen merkittävin nähtävyys.

Nykypäivänä Mustiolla asuu noin 1350 asukasta ja se on osa Raaseporin suurkuntaa. Mustiolta löydät päiväkodin, alakoulun, kirjaston ja neuvolan. Mustion Linnassa voit yöpyä ja syödä korkealaatuista ruokaa ravintola Linnankrouvissa.

Nähtävyydet Mustiolla

Mustion Ruukki

Mustion Ruukki perustettiin 1500-luvulla alueen koskien takia. Ruukkia pidetään Suomen ensimmäisenä rautaruukkina. Ruukin kukinnan aika oli, kun Linderin perhe otti 1700-luvulla alueen haltuunsa. Rautatehdas lopetti toimintansa 1901 ja se korvattiin puuhiomolla.

Mustion Linna

Magnus Linder II rakennutti kartanon vuosien 1783-1792 aikana. Rakennus on Suomen isoin ei-kirkollinen puurakennus, ja se on arkkitehtuuriltaan Suomen merkittävimpiä uusklassismin ja rokokooon aikakausien kartanoita. Mustion Linnan loiston ajat olivat Hjalmar Linderin aikana 1900-luvun alussa. Hän omisti mm. 64 000 hehtaaria maata ja osti yhden Suomen ensimmäisistä autoista vuonna 1902. Hänen aikanaan linna tunnettiin seurapiirien keskuksena, sillä herra toi vieraikseen muun muassa Jean Sibeliuksen. Hjalmar Linder oli tunnettu myös toimistaan työväen oikeuksien puolustamiseksi: hän piti tarkkaan huolta ruukin työntekijöiden oloista, ja joutui lopulta pakenemaan Suomesta otettuaan terävästi kantaa sisällissodan kauheuksiin.

Nykyään linnan historiallinen ja kauniisti sisustettu päärakennus toimii museona. Vierailemisen arvoinen on myös linnan upea englantilaistyylinen puistoalue, jota koristavat erikoiset puulajit ja lummepolku.

Tutustu myös Mustion Linnan verkkokauppaan.

Korpudden

Korpudden on arvokas kallioalue, joka tunnetaan isoista korkeuseroista. Alue reunustaa kauniin Lohjanjärven rantoja, ja sen luonto on myös erittäin monipuolista: alueella törmää niin soihin kuin pähkinälehtoihinkin. Aluetta kiertää noin kilometrin mittainen polku, jonka alussa sekä keskellä on nuotiopaikat. Polku on ajoittain vaikeakulkuinen.

Lähitaksi

Tilausajot, tilataksit ja invataksit Raaseporissa.

Lue Lisää

Raaseporin Oppaat r.f.

Käytä ammattitaitoisten oppaiden palveluita vierailusi aikana!

Lue Lisää

Menevä-Taksi

Taksipalvelut Raaseporissa.

Lue Lisää

Mustion Linna

Yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista, jonka historia ulottuu yli 200 vuoden taakse

Lue Lisää

Visit Southpoint Finland

Paikallinen matkanjärjestäjä, joka räätälöi paketteja sinulle sopiviksi

Lue Lisää

Ravintola Linnankrouvi – Mustion Linna

Ravintola, hotelli- ja juhlatilat yli 200-vuotiaalla historiallisella alueella

Lue Lisää

Kuninkaantie

Opastus Kuninkaantiellä, missä Ruotsin kuninkaat ja Venäjän tsaarit kulkivat

Lue Lisää

TrailFun

Elämyksiä luonnossa, myös ruokatarjoilulla.

Lue Lisää

Mustion ruukin uimaranta

Kunnostettu, hyväpohjainen ja rauhallinen ranta hiekka- ja nurmialueilla

Lue Lisää

Kunnallinen Päivystys

Kunnallinen pieneläinpäivystys hoitaa Siuntion eläinlääkärit Oy Tenholassa

Lue Lisää

Skeppsdal Family Löytöeläinkoti

Löytöeläinkoti perustettu 2010. Myös eläinhotelli

Lue Lisää

Eläinlääkäri Tiina Eklund ELL Hevossairaudet

Päivystävä hevoseläinlääkäri. Tallikäynnit Raaseporin ja Hangon alueella

Lue Lisää

SaariTours

Ryhmämatkoja koko Länsi-Uudellamaalla!

Lue Lisää

Thorsborg

Paikkoja 100-120 hengelle. Sopii esimerkiksi juhliin, muistotilaisuuksiin tai kokouksiin.

Lue Lisää

Raaseporin Kalastusluvat

Tietoa kalastusluvista ja oikeudesta kalastaa pyydyksillä Raaseporin kaupungin vesillä

Lue Lisää

Mustion Linnan Kesäteatteri

Teatteri sijaitsee Mustion Linnan puiston keskellä, lehtevien puiden katveessa

Lue Lisää

Visailupeli Vevi

Interaktiivinen mobiilipeli on hauska tapa oppia uutta liikkumalla luonnossa

Lue Lisää

Mustion Aseman Nukketeatteri ryhmille

Esityksiä historiallisessa 1872 rakennetussa asema miljöössä

Lue Lisää

Majoittaudu Mustion rautatieasemalla

Tunnelmallinen ja uniikki majoitustila vanhassa rautatieasemassa 1-8 henkilölle

Lue Lisää

Konestallet Taproom & Shop

United Gypsies pienpanimo tarjoaa laajan valikoiman juomia pienpanimoista

Lue Lisää

Mustion kirkko

Mustion nykyinen puukirkko rakennettiin ja vihittiin käyttöön 1760-luvulla.

Lue Lisää