Bromarvin kirkko

Seurakunnan nuorin kirkko 1980-luvulta.

Bromarvin kirkko, joka rakennettiin vuonna 1981, on yhteisön nuorin kirkko. Se sijaitsee aivan meren läheisyydessä Bromarvin kylän keskustassa.

Kirkko on rakennettu samalle perustalle kuin 1700-luvulta peräisin ollut kirkko, joka tuhoutui tulipalossa tuntemattomasta syystä hyvin kylmänä yönä 3. helmikuuta 1979. Tulipalosta säilyi ainoastaan kellotorni. Nykyinen kirkko on rakennettu Carl-Johan Slotten laatimien piirrustusten mukaan. Uusi kirkko vihittiin 23.8.1981 piispa John Vikströmin toimesta. 

Suuri osa kirkon esineistöstä on saatu lahjoituksina; muun muassa Kaarina Heikinheimon tekemä alttaritaulu, jonka lahjoitti Lindroosin perhe. Kirkkoa käytetään säännöllisesti jumalanpalveluksiin ja vihkimisiin sekä erityisesti kesäisin erilaisiin konsertteihin.

Osoite: Bromarvintie 1850, Bromarv. Lue lisää ja katso aukioloajat tästä.