Mustion kirkko
Mustion nykyinen puukirkko rakennettiin ja vihittiin käyttöön 1760-luvulla.
Mustion ensimmäinen kirkko rakennettiin 1600-luvulla ja sen vihki käyttöön Turun piispa Johannes Gezelius vanhempi, todennäköisesti vuonna 1675. 1600-luvulla oli vaikea saada työläisiä rautaruukille, ellei heillä ollut tilaisuutta viettää jumalanpalvelusta lähistöllä sijaitsevassa kirkossa. Mustion ruukilta oli siihen aikaan yli 10 kilometriä lähimpään kirkkoon. Onkin todennäköistä, että tämän vuoksi Mustioon rakennettiin kirkko.
Nykyinen kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1761. Kirkossa oleva saarnastuoli on vuodelta 1705. Kirkossa on myös yksi Suomen vanhimmista kolehtihaaveista, sen uskotaan olevan myös vuodelta 1705.
Kirkon ensimmäiset urut olivat vuodelta 1901. Kirkko restaurointi valmistui vuonna 1949. Urut peruskorjattiin vuonna 1967 Kangasalan urkutehtaan toimesta ja ne rakennettiin uudelleen vuonna 1976 Hans Heinrichin toimesta.
Kirkon ulkopuolella oleva kellotapuli on vuodelta 1778.
Kirkon edustalla oleva sankarimuistomerkki paljastettiin kirkon restauroinnin jälkeisen vihkimisen yhteydessä 27.11.1949
Osoite: Hållsnäsintie 82, Mustio. Lue lisää tästä.