Tammisaari kahdessa tunnissa
Oletko piipahtamassa Tammisaaressa, mutta et tiedä mitä tekisit tai mistä aloittaisit? Ei hätää, kahdessa tunnissa ehtii jo nähdä kaikenlaista. Tule mukaan pienimuotoiselle kierrokselle ja nauti merenläheisistä puutalokortteleista.
Kun saavut Tammisaareen, saatat tarvita kaupunkikartan, jonka voit poimia matkaasi torin reunalla olevista kahviloista tai Raaseporin museosta, jonka löydät vain 120 metrin päästä Raatihuoneentorilta. Siellä voit sitä paitsi tutustua museon vaihtuviin ja pysyviin näyttelyhin ja ostaa matkamuistoja museokahvilan kaupasta. Alueen historiasta kertovaan näyttelyyn tutustumalla Tammisaari avautuu vierailijalle aivan uudella tavalla.
Jos olet kylässä toripäivänä, eli keskiviikkona tai lauantaina, kannattaa pysähtyä torilla ja kierrellä kojuja nauttien paikallisten myyjien antimista. Jos kahvihammasta kolottaa, torin lähettyviltä löytyy useita kivoja kahviloita. Osa niistä myy myös omia, herkullisia leipomotuotteitaan, joita kannattaa ehdottomasti maistaa.
Tammisaari – merellinen idylli
Isoa Kirkkokatua pitkin pääset tämän kierroksen ensimmäiseen kohteeseen, Tammisaaren kirkkoon, joka on Tammisaaren vanhan kaupungin sydän. Kirkon rakentaminen aloitettiin jo 1600-luvun toisella puoliskolla, mutta valmistumista saatiin odottaa 20 vuotta. Kirkko vaurioitui osittain vanhaa kaupunkia riivaanneessa tuhoisassa tulipalossa vuonna 1821, jonka jälkeiset uudistustyöt ja muodonmuutokset leimaavat kirkkoa edelleen. Käy peremmälle ja anna lasten tutustua kirkonrotta Siffen tarinaan. Kirkon ympärillä on kauniita puutaloja ja pieni puistikko, jonne voi mennä paahtavalta auringolta piiloon.
Jatka matkaa kirkkopuistosta Raippatorille, jonka nurkassa seisova häpeäpaalu muistuttaa entisajan julkisista rangaistuksista.
Raippatorilta matka jatkuu Stallörenin puistoon, jossa järjestetään kaikenlaisia tapahtumia, lapset leikkivät kaupungin suosituimmassa leikkipuistossa, Leijonapuistossa, ja ranta täyttyy auringonpalvojista ja vesipedoista.
Kesäsesongin aikana on tiistai-iltaisin iltatorin vuoro, jolloin Rantapuistikon varteen pystytetään rivi kojuja ja kävijät voivat tehdä löytöjä tai herkutella lettukahveilla.
Rannan toisella puolella, aivan Rantapuistikon päässä, näkyy yksi kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä, paaluille rakennettu ravintola Knipan. Kerrotaan, että siihen aikaan kun ravintolan rakentamista suunniteltiin, Tammisaaren ravintolakiintiö oli jo täyttynyt eikä kaupunki myöntänyt Knipanille lupaa. Säädöksistä löytyi kuitenkin porsaanreikä, ja niin Knipan rakennettiinkin merelle.
Rantapuistikon oikealla puolella sijaitsee Pohjoissatama. Satamasta löytyy useampi terassi ja ravintola, joista voi ihailla näköalaa ja seurata saapuvia ja lähteviä veneitä.
Stallörenin puistosta käännytään Länsivallille, jota pitkin on mukava kävellä nauttien merimaisemasta. Bongaa joutsenpariskuntia ja kurkkaa vanhan kaupungin pikkukujille.
Tunnelmallinen vanha kaupunki
Käänny Liinakankurinkadun kohdalta vanhaan kaupunkiin. Joulun alla voi ihailla, miten kodit täyttyvät jouluvaloista ja joulukoristeista. Kadun varrelta löytyy vaaleanpunainen puutalo, jota pidetään Tammisaaren vanhimpana asuintalona. Jos osut paikalle kesällä tai joulun aikaan, kannattaa pistäytyä Saunakadun risteyksessä sijaitsevassa, tunnelmallisessa kahvila Café Gamla Stanissa. Herkulliset leivonnaiset nautitaan omenapuiden alla tai sisällä viihtyisässä paakarintuvassa.
Kahvilasta jatketaan Kalatorille, jonne kalastajat ennen vanhaan kokoontuivat myymään saaliitaan. Torilta voit kiertää Etelälahtea laituria pitkin. Pysähdy puistossa ja soita Helene Schjerfbeckin muistomerkin kirkonkelloa. Edessä siintää vehreä Ramsholmenin puistometsäalue, jossa voi rentoutua puiden lomassa, kuunnella linnunlaulua tai pulahtaa veteen rannalla. Mutta se jää seuraavalle kerralle!
Nyt onkin aika palailla keskustaa kohti. Mikäli aikaa riittää, voit kierrellä Suomen vanhimman kävelykadun Kuninkaankadun pikkukaupoissa tai suunnata takaisin rantaa kohti, missä voit nauttia terassien ja ravintoloiden tarjonnasta maisemia ihaillen!